Sivut

torstai 19. lokakuuta 2017

Resepti: Halloween cupcakes

Kuten varmaan moni teistä jo tietääkin, niin halloween on joulun ohella yksi suosikkijuhlani. En oikeastaan juurikaan koristele kotia halloweeniksi. Lähinnä tunnelma tulee leffojen, sarjojen ja kynttilöiden parissa fiilistellen. Lisäksi tänä vuonna on jopa yhdet juhlatkin tiedossa! Useimpina vuosina leivon myös jotain teemaan sopivaa. Nyt tein kuppikakkuja kaakaopohjalla ja lakritsivaahdolla. Nam!


Halloween kuppikakut, 12 kpl
  • mustia muffinssivuokia
  • nonparelleja koristeluun

Taikina
  • 100 g leivontamargariinia
  • 2½ dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 2½ dl jauhoja (vehnäjauho tai gluteeniton, kuvissa gluteenittomia)
  • 1 dl kookoshiutaleita
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl maitoa
Vaahdota margariini ja sokeri, lisää kananmunat ja sekoita. Sekoita kuivat aineet ja kookoshiutaleet keskenään erillisessä kulhossa. Lisää taikinaan vuorotellen maitoa ja kuiva-aineseosta. Jaa taikina muffinssivuokiin. Itse käytin ohuita paperisia muffinssivuokia ja niiden tukena metallista muffinssivuokaa. Paista 200 °C ~20 min uunin keskitasolla.

Lakritsivaahto (Kinuskikissan ohjetta mukaillen)
  • 2 dl kuohukermaa
  • 28 Hopeatoffee -palaa (pussissa noin 35)

Kinuskikissan ohjeen mukaan lakritsivaahtoon tarvitaan 7 Kick-patukkaa. Laskeskelin kuitenkin kaupassa, että Hopeatoffeepussi tulee halvemmaksi - ja siitä jää jopa leivonnan aikaista namia!

Kuori Hopeatoffeet ja laita ne kerman kanssa kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja jatka keittämistä koko ajan sekoittaen kunnes lakritsit ovat sulaneet. Siirrä seos jääkaappiin jäähtymään kunnolla. Jäähtyneen hopeatoffeekerman voi vatkata tavallisen kuohukerman tapaan ja pursottaa kreemin jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele lopuksi sopivan näköisillä strösseleillä, mielestäni ainakin nämä keltaiset minitähdet sopivat teemaan hyvin!


Oletteko kerenneet jo leipomaan jotain halloweenteemaista?

Translation:
Halloween is one of my favourites. Usually I don't decorate my home. I just enjoy halloween mood watching movies and series. I even got one party invite this year! I also like to bake something halloweenish every year. This time I made cupcakes with licorice cream frosting.

Halloween cupcakes, 12 piece
  • 12 medium size cupcake cups
  • sprinkles
Dough
  • 100 g butter
  • 2½ dl sugar
  • 2 eggs
  • 2½ dl flour (wheat or gluten free)
  • 1 dl coconut crumble
  • 2 teaspoons baking powder
  • 3 tablespoons of cocoa powder
  • 0,5 dl milk
Mix butter and sugar, then add eggs. Mix dry ingredients in an own bowl. Add milk and dry ingredients to the dough. Finally deal the dough to cupcake cups and bake ~20 min in 200 °C.

Topping
  • 2 dl double cream
  • ~135 g salty licorice toffee of your choise
Put cream and toffee in a pan and boil. Continue stirring until all of the toffee has melted. Let the mixture cool down to cold. When the mixture is cold you can make whip cream and add the frosting to the cupcakes. Finally decorate with yellow star shaped or other sprinkles.

14 kommenttia:

  1. Oh ihanat ruokakuvat! Näyttää ainakin herkullisilta, jos olisi jotain juhlia tiedossa niin vois kyllä tehdä kaikkea tommosta karmivaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Eihän sitä aina tarvitse olla edes juhlia tiedossa, että voisi leipoa jotain kivaa! Mäkin tein nuo ihan muuten vain ;D

      Poista
  2. Hei wau, ihan superhienoja! Mun cupcakesit ei ikinä näytä näin hyvältä :D Ensi viikolla on edessä kokonainen ilta pelkkää halloweenleipomista, kun vietetään lauantaina meidän perinteisiä halloweenjuhlia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri, näistä tuli kyllä varmaan onnistuneimpia kuppikakkuja mitä olen tehnyt! Oi ihanaa että pääset leipomaan niin paljon kaikkea halloweenhyvää, pitäisiköhän itsekin joskus järjestää halloweenjuhlat... ;D

      Poista
  3. Kuulostaa ja näyttää niin herkulliselta <3

    VastaaPoista
  4. Oi, miten herkullisilta ja näteiltä näyttävät! Tuo lakukuorrutus kuulostaa niin hyvältä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hyvää se olikin! En tiedä olisiko tuosta kuinka hankalaa tai helppoa tehdä vegeversiota :)

      Poista
  5. Nammm kuulostaa ihanilta ja näyttää superhyviltä!

    VastaaPoista
  6. Mmm toi lakukuorrutus on niin hyvää! <3 Mä olen syksyn aikana tehnyt kokeiluja Urtekramin raakalakritsijauheella ja se on ihanaa tavaraa. Voisin syödä sitä suoraan purkista, ihan kun sitä salmiakkijauhetta jota ostin lapsena kioskilta. Sopii tosi hyvin kreemeihin tuomaan vahvaa salmiakkista makua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raakalakritsijauhe onkin mulle ihan uusi tuttavuus! Kuulostaa ainakin tosi kivalta, mistä sitä saa ostettua? Mulla on ollut välillä leivonnassa käytössä ihan perus salmiakkipuluveria Namituvalta, se taas on aika ammoniumkloridivoittoista ja niin hyvää! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥