Sivut

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Reader's Wish: My Tattoos

Moni toivoi alkuvuodesta, että esittelisin tatuointini ja vihdoin sain otettua kuvat postausta varten ystäväni neiti S:n avustamana. Minulla on nyt siis yhteensä kolme tatuointia, jokainen niistä on ollut edeltäjäänsä suuritöisempi.


Ensimmäisen tatuoinnin otin samana vuonna kun täytin 18 vuotta. Siinä on lainaus Dragonforcen lyriikoista: "Through the fire, though the rain". Kuuntelin tuolloin paljon power metallia ja leiman tarkoitus oli toimia motivaattorina ja auttaa jaksamaan kaikkea mitä elämä tuo tullessaan. Tatuoinnin otin Järvenpäässä Backstage tattoossa. Sen teki henkilö, joka oli silloin tehnyt työtään vasta pari vuotta ja sen kyllä huomasi. Jälki ei ole siis mitenkään aivan katastrofaalisen huonoa, mutta jos tarkasti katsoo, niin samojen kirjainten keskinäisiä eroavaisuuksia on runsaasti. Kävin jopa kerran korjauttamassa leimaa, mutta kirjaimet pysyivät erilaisina ja päätin luovuttaa kyseisen paikan suhteen.


Idea ranslanliljaan lähti siitä, kun heitin äitilleni puoliksi tosissani, että otetaan jotkut yhteiset tatuoinnit. Olin ihan varma, ettei idea nappaa. Hetken pohdittuaan äippä kuitenkin liikuttui kovasti ajatuksesta, ja niinpä tatuointien suunnittelu alkoi. Meillä molemmilla on siis vähän erilailla tyylitellyt ranskanliljat, minulla niskassa ja äitillä nilkassa. Tatuointi oli äitilleni hänen ensimmäisensä. Nämä tatskat otettiin Helsingissä Blue Dragonissa syksyllä 2011. Eppu teki minun tatuointini ja äitin tatskan teki Roni. Kumpaisestakin kuvasta tuli erittäin onnistuneita.


Loppusyksystä palasin Blue Dragoniin uusimman tatuointini merkeissä. Roni tatuoi vasempaan olkavarteeni kauniin teekannusommitelman. Tatuointi oli melko monimutkainen ja sen tekemisessä vierähti useampi tunti. Olkavarsi on muuten kivuttomimpia paikkoja, mutta kun kuvan kanssa on askarreltu pitkään, niin ihoon todellakin alkaa sattua. Myös teekannun taustalla on idea kaveritatuoinnista. Olemme neiti S:n kanssa tunteneet jo kymmenen vuotta ja halusimme juhlistaa sitä jotenkin. Päätimme, että molempien kuvasta tulee löytyä tietyn mallinen teekannu, sillä olemme molemmat aikamoisia teeintoilijoita. Neiti S ottaa oman tatuointinsa joskus kesällä. En malta odottaa!


Millaisia tatuointeja teillä on? Onko kuvilla syvempi merkitys, vai ovatko ne vain esteettisesti kauniita?


Translation:
Many of you wanted to know more about my tattoos and finally I have the photos for it thanks for Miss S. In total I have three tattoos and every one of them has been bigger than the previous one.

The first tattoo I got when I was 18 years old. It's a Dragonforce lyric quote at my right ankle: "Through the fire, through the rain". At that time I listened lots of power metal and the tattoo is supposed to be a motivator during hard times of life. The tattoo was done by a person who has only worked a couple of years in the industry. The tattoo is not extremely bad but the same letters are not as nearly as identical as they should. I went to fix it once but the letters remained as same so i gave up.

I got the idea for the fleur de lis, when threw her an idea about getting tattoos together. I was sure that she would not go for it. She thought it for a while and became very glad so we started planning. We both have slightly different versions of fleur de lis, mine is in the back of the neck and my mom has her tattoo on her ankle. The tattoo was her first one. The tattoos were done in Helsinki at Blue Dragon Tattoo Studio in the autumn 2011.

In last autumn it was finally time to return to Blue Dragon. I wanted a arrangement which includes a teapot and cherry blossoms. The tattooing took so long my arm started to ache quite a lot. But it was worth it. The teapot tattoo is about tea off course, but also about friendship. My best friend S and I have known each other for ten years now and wanted to celebrate it. Miss S is going to take her tattoo in the upcoming summer. Can't wait!

What kind of tattoos do you have? Is there a deeper meaning or are they just visually pleasant?

8 kommenttia:

  1. Nättejä kuvia on! Mulla on muumien Mörkö haukkarissa ja lapaluiden välissä on Slipknotin logo, tribaaliässä. Mörkö oli eka ja otin sen, koska halusin ees yhden muumikuvan. Sittemmin idea paisui niin että haluan vielä joskus koko hihan muumeja :D Ässää olin halunnut pidempään, sen otin ihan siksi että on lempibändi ja kiva kuvio muutenkin. Sen otin 2011 kesällä, sen jälkeen en olekaan neulan alla käynyt mutta tahtoisin kovasti taas!

    Säästän Japanin matkaan, joten en varmaan vuosiin uusia otakaan, mutta kunhan joskus on vakituinen työ niin en varmaan toviin muuta teekään kun ravaan tatuoijalla. Mulla varmaan kuvat kallistuu enemmän ton visuaalisen puolen takia otettaviksi, toki oon suunnitellut sellaisia joissa on ihan ajatuskin.

    Ps. Kiitos haasteesta, yhdistän sen seuraavaan ompelupostaukseeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan huikea tuo ajatus Muumi-teemaisesta full sleevesta! ^^

      Poista
  2. ompas sulla kivoja tatuointeja! Itsellä selässä suht iso lintutatuointi ja itselleni sillä on suurikin merkitys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Oli pakko käväistä blogissasi katsomassa tuota lintutatuointia. Todella kaunis! :)

      Poista
  3. Ihana toi kannutatska. Itellähän ei vielä ole kuvia ihossa kun yritän edelleen etsiä sitä tatuoitsijaa. Kaikilla suunnitteilla olevilla tatskoilla on kuitenkin merkitys. En mä uskaltais ottaa pelkän estetiikan takia, sillä mun maku muuttuu niin herkästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tatuoija kannattaa tosiaan valita huolella, varsinkin jos on mielessä jotain vähänkin haasteellisempaa :)

      Poista
  4. Kauniita tatuointeja! Hyvän tatskaajan löytäminen on kyllä kullanarvoista - miekään en enää suostu kellään muulla käymään, kun ekan kerran tatuoijani luona kävin. :) Vuosittain on tullut samassa paikassa käytyä ja tälle kesälle olisi kolme aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on kyllä tärkeää, että löytää tatuoijan, jonka ammattitaitoon voi luottaa. Sinulla on sitten kesällä ilmeisesti jotain suuritöisempää kuvaa suunnitteilla kun on jo kolmet ajat varattu ^^

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥