Sivut

maanantai 1. joulukuuta 2014

Small Second Hand Giveaway

Hei kaikki! Näin viime vuonna jonkun blogissa tämmöisen ja vaikutti kivalta ajatukselta:

Nurkkiin on päässyt kertymään jonkin verran kaikkea pientä kivaa sälää, jolle minulla itselläni ei kuitenkaan ole käyttöä. Ajattelinkin nyt järkkäillä joulufiiliksissä tämmöisen pienen kirppishenkisen giveawayn ja laittaa tavaran kiertoon! 

Osallistumisohjeet:

1. Ole blogini julkinen lukija.
2. Palautetta ja postaustoiveita otetaan vastaan.
3. Kiinnostaako joku seuraavista giveaway-tavaroista? Kerro mieluisin vaihtoehto!
4. Muista liittää mukaan sähköpostiosoitteesi, jos haluat osallistua giveawayhin!


1. Meikäläisen teininä askartelemia pinssejä neljä kappaletta. Nostalgista!
2. Henkselit punaisilla risteillä. (Värit eivät ole aivan yhtä kirkkaat kuin kuvassa ja yksi muovinen kiinnitysklipsin vastakappale lähtenyt irti, mutta ei haittaa käytössä!)
3. Avaamaton paketti Seppälän tekokynsiä.
4. Pari pientä kangasmerkkiä.
5. Napakoru kirkkaalla kivellä, kirurginterästä. Desinfioin korun ennen lähetystä. Jos suunnittelee tästä ensikorua, niin asiaan kuuluva sterilointi kannattaa teetättää lisäksi.


Viidelle nopealle ja onnekkaalle on siis lahjoja jaossa! En järjestä jokaiselle tavaralle erikseen mitään arvontaa, vaan lahjat lähtevät uusille omistajilleen ilmoittautumisjärjestyksessä. Muistakaa myös, että kommenttiseurannan vuoksi kommentit eivät näy reaaliaikaisesti. Saatte jäädä siis jännäilemään, että onko joku toinen ehtinyt toivomaan teidän suosikkianne ensin.

Osallistumisaikaa on perjantaihin 5.12 klo 23:59 asti ellei kaikille lahjoille ole ilmoittautunut vastaanottajaa aikaisemmin!


Translation:
Hey Things! I have many small nice items I don't actually need so I decided to make a giveaway. I'm sorry to tell you that this small giveaway is only nationwide. However I would be glad if you too want to tell your opinion about the Addams Mansion. Wishes, pros & cons!

6 kommenttia:

  1. 1. Oon julkinen lukija.
    2. Vaateaddiktina tykkään eniten kaikista vaatteisiin ja tyyliin liittyvistä postauksista, joten niitä vois ehkä olla enemmän. :) Tai ei tarvii koko postauksen toki ees keskittyy siihen.
    3. Noi kangasmerkit eli numero 4 kiinnostais eniten.
    4. raveneris@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangasmerkit lähtevät siis sinulle kun kerkesit toivomaan niitä ensin! Laitan loppuviikosta sähköpostia :)

      Tyylipostauksia olisi kyllä mukava tehdä useammin, mutta harmillisen usein fiksun laatuisia kuvia on vaikea saada otettua. Lupaan kuitenkin yrittää parhaani! ^___^

      Poista
    2. Jee. ^_^ Huomasin muuten kirjottaneeni sähköpostiosotteeni väärin, eli toi alku on ravenaeris. :D

      Poista
    3. Okei, hyvä että huomasit. Onnistuu yhteydenotto hitusen paremmin! :D

      Poista
  2. 1. Oon lukija
    2. Vaate- ja muu materiajuttu kiinnostaa aina, myös ihan omasta arjesta kertoilua kuvilla höystettynä! yms yms
    3. Noi tekokynnet ois kivat!
    4. dreamingsleepingmoon@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Tekokynnet lähtee sitten sinulle! ^___^

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥